Käydessäni ennen harjoittelun alkua tutustumassa Räikeellä Yritystalossa kiinnitin huomiota vastassa olleeseen hiljaisuuteen. Työskenteleekö joku tällaisessa ympäristössä joka päivä? Peruskoulun äänimaailman jälkeen ajatus tuntui taivaalta.

Vietän nyt kolmatta päivääni toimiston hiljaisuudessa. Toki työkavereiden ollessa läsnä täällä puhutaan, mutta silloin, kun he ovat etätöissä tai kiinni muissa tehtävissä, ympäröivä äänimaailma koostuu ilmastoinnin huminasta, liikenteen vaimeasta äänestä ja omasta näppäimistön naputuksesta ja hiiren klikkailusta. Onko tämä taivas? Enimmäkseen kyllä. Toisin kuin ennen, nyt voin valita hiljaisuuden. Kun se alkaa puuduttaa, voin ottaa korville musiikkia. Ja kun haluan illuusion sosiaalisuudesta eikä työn alla ole tekstiä, päästän ääneen Alainan ja Ashin kummallisen sekoituksen kylmääviä true crime -tapauksia ja siskosten välistä huumoria. Kun sekään ei enää riitä, ja kaipaan oikeita elämän ääniä, palautan mieleeni, mitä on vastassa, kun harjoittelupäivän jälkeen avaan kotioven. Siihen asti saan valita.